Pantterin elämää - katsaus karvoihin ja karvojen alle

Tänään kotitöitä tehdessäni, muistin etten tainnut kunnolla kiittää Rakasta Suklaasilmääni siitä, että Hän lahjoitti minulle oman kynsiviila setin. Totean sen heti, että kotikasvatukseni lienee siitä vajaa etten osaa aina käyttää sanaa Kiitos. Tuntuuhan se olevan muillekkin vaikeaa joskus, joten en ole ainoa. Tänään en halua kirjoitella mistään masentavista tai ahdistavista asioista, vaan yritän kerrankin miettiä ja kertoa jotain positiivista. Tiesin aamulla kun ekoja kertoja availin silmäni, että Suklaasilmä lähtee aikaisin töihin. Kuitenkin hyvää huomenta toivottaessani ja halatessani häntä kylkiasennossa iho ihoa vasten tunsin pyyteetöntä halua yrittää antaa hyvä mieli nousta ja lähteä töihin. ... Boom!... Sitten se tapahtui. En kerro tarkemmin, mutta Pantterin omaiset eläimelliset haluni heräävät helposti nykyään. Kyllä, vaikka karvoitustani alkaa jo harmaatkin karvat ilmestymään, silti häntä heiluu... No se siitä, aamusta olen hoitanut asiakiemuroita kuten sitä että saan p...

Tänään olen mietiskellyt pienehkön fyysisen suorituksen lomassa mitä rakkaus oikeen on. Ei taida Pantterin pää pystyä kokonaisvaltaiseen analyysiin, mutta jotain aukesi. Muutakin kuin hikirauhaset kirvestä heiluttaessa. Sysäys kaikkeen tähän kai alkoi ikävästä ja siitä että sattumalta huomasin heiluttavani kirvestä monelle tutun biisin tahtiin... Nimittäin What is love. Olikohan artisti Haddaway oletan. Mutta, vanha biisi toi vanhoja asioita mieleen. Yksi jos toinenkin menneisyyteni parisuhde on näin jälkeenpäin osaksi tuntunut sille että kun rakkaus loppuu, se loppuu ja asiat jumii paikoillaan kunnes joku repeää. Joissakin tapauksissa olin kai rakkauteni tai mitä luulin tuntevani, orja. Ehkä jopa hyväksikäytetty. En syytä ketään muuta kuin itseäni, jos olin jumissa johonkin mikä ei enää toiminut. Paremminkin, miksi enää edes syyttää itseään. Typerää, luulen. Typerä ehkä olenkin. Nuoruudessani nojasin paljon periaatteisiin, kuten en koskaan petä. Ja kuinkas kävikään. Sen jälkeen ...

Onko paskan määrä vakio? Tiedätkö koskaan mitä tuleman pitää ja pystytkö sanomaan ettei mikään hetkauta tai kaadu niskaan niin ettet saa itseäsi ylös ihan pienellä olan kohautuksella? Olen monasti kuullut, älä anna asioiden nousta iholle. Yritä ajatella positiivisesti, siirrä ajatuksesi muualle... Uskokaa tai älkää, näiden yrittäminen on joskus turhankin hankalaa. Puhumattakaan siitä että jos ymmärrys loppuu. Nyt kun asioista aletaan avautua, palataanpa iloisesti taaksepäin ja aletaan alusta. Siis onko paskan määrä vakio? Jos tuoreemmista aloitetaan, nyt te-keskus sekottaa elämääni omalla tiedon antamattomuudellaan. Minua on jopa luultu korvakorujeni takia homoseksuaaliksi, ihmiset tuntuvat oikeasti pahoittavan mielensä siitä mitä julkaisen sosiaalisessa mediassa ja mitähän vielä. Oletettavasti tulee jotain lisää vaikka liittyen nenäni pituuteen tai siihen etten uskokkaan allahiin tai muuta sellaista. Loppujen lopuksi kaikki se paska jota niskaani on valutettu, ei yksittäin kaata...

Mitä ovat tunteet? Mitä niistä osaat, pystyt ja saat näyttää ulos päin? Tämä päivä on tuhlautunut siihen että olen yrittänyt tukahduttaa, peittää ja estää etten purkautuisi liiallisiin tunteenpurkauksiin. Paskalla menestyksellä, tosin. Elämä on, kysyin itseltäni äsken tupakan tuskaa lievittäessä että miksi yrittää... Viimeisimpinä päätä pyörittävinä mietteinä on ollut se että saatan menettää jotain mitä olen kantanut yli puolet elämästäni mukanani... lompakossa... En oikestaan kokonaan, ja saan vaihdossa sen mistä luulin 6 vuotta sitten kokonaan eroon. Kyllä, taidan saada kehykset nenälle, ja sen mukana on mahdollisuus että menetän C oikeuden ajokortistani. Ja, sehän onkin tosi kiva asia, eikös? Ja hevosenjätöksen jättämän hajujäljen aiheuttama oksennus refleksi sentään... Kyllä, olotila on ollut tosi motivoitunut tänään. En jaksa tehdä mitään, en pysty keskittymään, joudun nieleskelemään etten itkisi. Vituttaa suorastaan... Pelkästään mahdollisuus elämään lopullisesti mu...

Kukkuu... Joo-o, allekirjoittaneesta tuli sitten parin ihmeellisen diagnoosin perusteella erityisempi persoona. En sano, että hullu koska jokaisessa meissä asuu pieni hullu lehmä... Titityy... No mutta, eihän tuo pitänyt olla tämän päivän ajatuskatko. Vaan se, mitä olen miettiny viime päivinä... Missähän ihmeen Siperian takametsien vuorilla nykyisin ihmisten ymmärrys, ymmärtäväisyys ja ihan maalaisjärki oikeen on... Eihän lukijoille liene uutta se, että seurustelusuhteeni on osa polyamorista toisiaan rakastavaa perhettä. Ai, jos on sitten olen vain unohtanut avoimuuttani kertoa koko maailmalle. Jeb jeb, no mutta tilanne taas on astetta kierompi koska eräs ihminen elämässäni jolle en ole vielä tietyistä syistä kaikkea kertonut saa tiedon tulevana viikkona. Huonona viivytys syynä osittain on todennäköinen suhtautuminen asiaan. Miten, se ei kuulu tähän... Jos näin olen asian halunnut tehdä, nyt tuntuu että eräät toiset ihmiset haluavat juosta ylitseni. Olen kokenut saman jo ai...

Miksi asiat tuntuvat niin vaikeilta tänään? Aloin taas miettiä näin muutaman hieman alakuloisen ja masennuksen siivittävän päivän jälkeen, koska keskeisenä asiana on tuntunut vaikuttavan menneet asiat ja täyden paskakaivon lailla vellovat ajatukset ja tunteet päässä. Milloin pystyn potkimaan menneet pois päästä niin etteivät ne sotke päivittäistä jaksamista mennä eteenpäin... Olen ollut masentunut, ja sitä ei ole kyllä vaikea huomata. En enää edes ihmettele, etten ole edes halunnut seksiäkään. Jota kyllä voisi pitää outona, yleensä haluja on vaikka päivä ei niin ruusuinen olisikaan. Tuntuu kuin olisin tunnelukossa, käynkö hiljaista sotaa päässäni siitä mitä olen, mitä olen kokenut ja mitä oletan että minulta odotetaan tai vaaditaan. Eli tullaan kysymykseen, miksi en kykene olemaan oma itseni vaan nostaako masennus ahdistus ja niiden tuoma paha olo jonkinlaisen kilven ylös? Mitä suojaan sillä edes? Paljon on asioita, joita käydä läpi. Paljon on opittavaa, mutta tunnen itseni sen v...

Mikä on miehen mitta? Millä tavoin mies mitataan? Tuskailemmeko nykyään sitä että sosiaalinen media luo meille paineita? Mikähän sitten se mitta on, en omista bemaria enkä muutakaan kallista autoa. Olen kirjoitus hetkellä työtön enkä juuri omista muuta kuin tuulen huuhtoman perseen. Olen silti tavallani tyytyväinen nykyminääni. Tietysti korjattavaa on, parempaan suuntaan tottakai yritys on. En niinkään halua maallisilla asioilla nostaa itsetuntoa kuten rahalla. Vaikka eihän todellisuudessa raha pahitteeksi ole. Mutta kuitenkin, nyt kun taas sivuraiteille eksyy, monenlaista itsetuntoa kohottavaa on tapahtunut syksyn mittaan. Aina niin ei vaan ole ollut... Jos miettii missä tilanteessa nyt on, mitkä olivatkaan lähtökohdat ja mitä kautta on kuljettu, tuntuu sille että monopoli lautaa on vuodesta toiseen kuljettu pysähtymättä keräämään lähdöstä rahaboonusta. Ei sattuma ole vankilaankaan vienyt, mutta voi sanoa että tuskin sekään kaukana olisi ollut. Ja nyt, kun tähän kohtaan pääsev...