Perhepantteri - viihdakon villipeto vai kesytetty sylikissa?
Salutem dicit. Kun perhe-elämä tuntuu tapahtuvan samanlaiselta jatkumolta, onko ihmisestä tullut automaattisesti kulkeva robotti? Tänään kotiinpäin kävellessäni aivottoman oloisesti, mietin, pohdin ja pähkäilin mitä elämässäni on muuttunut? Olenko nykyisin niin perhe-elämän lumoissa ettei itselläni ole niin sanottua yksityiselämää ollenkaan? En ole mikään julkkis, ihan tavallinen perheenisä vain, en kenellekkään mikään supersankari. No ehkä pienelle tyttärellemme olen, ainakin siltä tuntuu ne lukemattomat hymyt joita aamun ensinäkemällä saan jokainen aamu. Aamujen ja iltojeni ilopilleri jokaisine vaipanvaihtoja ja turhautumisiakin ruokailuhetkiä myöten. Onko villipedosta tullut kesy sylikissa? Ehkä en koskaan ole ollutkaan mikään villipeto, aina sama pieni sylikissa joka kaipaa hellyyden ja mököttää kun jää yksin. Harvat leikkikalut ei tuo onnea niin paljon kuin se lämmin syli johon pääsee. Ventis secundis. Tänään tälläistä, huomenna uudet ajatukset.